Rajalla ei ollut pysyvää vartiointia vaan Juntusrannasta lähetettiin partio sinne päivittäin. Siviiliväestö oli paikallaan ja kotona vain naisväkeä miesten ollessa savotassa.

Arolan emäntä Lempi Seppänen näki pellolla lähestyviä venäläisiä sotilaita. Hän sieppasi lapset vesikelkkaan ja lähti laskemaan myötämäkeä Lehtopurolle. Hän tuli Taivaljoen ja Kulmajärven kautta Juntusrantaan tuoden ensimmäisen suullisen tiedon vihollisten hyökkäyksestä.

Samana aamuna oli lähetetty tavanomainen rajapartio tarkastukselle Karttimon rajapuomille Lehtovaaraan. Vaikka rajan takana oli havaittu liikehdintää ei osattu odottaa kovin suurta vihollismäärää Karttimon kautta tulevaksi. Luultiin, että pääosa vihollisen hyökkäyksen sattuessa tulisi Raatteen kautta, koska sieltä johti tie Neuvostoliiton puolelle. Lehtovaaran kautta tuli lopulta yli puolet vihollisen joukoista Suomen puolelle.

Partio kohtasi Lehtopurolla vihollisen kärkijoukon ja siinä ammuttiin talvisodan ensimmäiset laukaukset.

Kylän väki lähti pakomatkalle Kokkojärven yli. Tarkoituksena oli päästä Kiannanniemelle ja sieltä edelleen kohti länttä. Hiihtokeli oli huono ja lunta oli vain 10 - 15cm. Matkalle oli lähdettävä jalan ja mukaan sai vain sen, mitä jaksoi kantaa. Pääosin juntusrantalaiset olivat evakossa Muhoksella.

Kylä miehitettiin varovasti. Valtalan luona käytiin pieni kahakka, mutta muuten miehitys tapahtui rauhallisesti. Osa kyläläisistä jäi vihollisen vangiksi ja heidät vietiin Kintismäen vankileirille ja siellä kuoli 13 henkilöä. Vangit palautettiin kesällä 1940.

Vihollisen tarkoituksen oli, että Juntusrannasta ja Raatteesta tulleet joukot yhtyivät Suomussalmen kirkonkylässä ja sen jälkeen marssitaan Ouluun katkaisten Suomi sen kapeimmalta kohdalta. Tämä ei kuitenkaan onnistunut. Ainoastaan Juntusrannasta tulleet joukot pääsivät kirkonkylälle ja Raatteesta vain pieni vihollisen kärkijoukko. Sotatoimet päättyivät maaliskuussa 1940, rauha solmittiin 13.3.1940. Raja pysyi edelleen samassa paikassa, minne se oli merkitty Pähkinäsaaren rauhassa v.1595.

Talvisodan aikana Juntusrannassa ilmestyi vihollisen toimittama lehti Suomen kansan ääni.

Talvisodan aikana kylältä paloivat Osuusliike ja koulu.

Lisää tietoja Suomussalmen talvisodan taisteluista
Jatkosota

Kauan ei rauhanaikaa kestänyt. Jatkosota alkoi kesäkuussa 1941, mutta aivan alkuaikoina se ei häirinnyt kylän elämää. Ainoastaan rajan lähellä olevat talot evakuoitiin Juntusrantaan. Partisaanivaaran takia evakuoitiin myös rajan lähellä olleet yksittäiset talot.

Pian seutu kuitenkin muuttui sotaleiriksi. Juntusrannasta tuli valtava huolto- ja lomalaiskuljetuskeskus ja varsin nopeasti valmistuivat myös maantiet. Myös Harakka-Antin laiva, joka oli armeijan käytössä, toi tavaraa Kiantajärveä pitkin. Parhaina vuorokausina purettiin 200.000 kg ammuksia ja elintarvikkeita. Kiantajärven laivastoon kuului myös uiton hinaaja.

Sitten tulivat saksalaiset ja rakensivat makkaratehtaan. Suomalaiset rakensivat pesulan, sairaalan, huoltokorjaamon, elokuvateatterin ja sähkölaitoksen. Suuret suomalaiset autokolonnat jyrisivät päivin ja öin itään ja länteen. Suomalaiset ilmatorjuntapatterit seisoivat kylän mäellä, mutta pommituksia oli vähän ja vahingot vähäisiä. Ainoastaan lokakuun puolivälissä 1942 vihollinen pommitti kylää ja Männikön navettaan tuli täysosuma. Yksi lotta sai surmansa tässä pommituksessa.

Sotaonnen kääntyessä evakkoon oli lähdettävä syksyllä 1944. Jälleen oli otettava omaisuus mukaan ja suunnattava kohti länttä. Kylä tyhjennettiin syyskuun 10. ja 11. päivinä. Tällä kertaa kaikki pääsivät mukaan eikä ketään jäänyt panttivangeiksi kuten talvisodassa. Kyläläiset olivat evakossa Oulun eteläpuolella Lumijoella, Luohualla ja Siikajoella.

Evakkoon kuului huhuja, että saksalaiset ovat polttaneet kaikki perääntyessään. Kylä oli poltettu 17.9.1944. Saksalaissota päättyi, mutta kylä oli venäläisten miehittämä. Lupakirjoilla eli proopuskoilla saivat muutamat käydä toteamassa, että kylä oli poltettu maan tasalle. 4.9.1944 tehtiin aselepo Neuvostoliiton kanssa ja välirauha solmittiin 19.9.1944. Tämän jälkeen alkoi uudelleen rakentaminen raunioille.
Polttamatta jäivät ainoastaan Päätalon rakennukset, Valtola ja posti.
Kylällä alkoi rakennuskoulu v. 1945 ja jouluksi useimmat pääsivät uuteen kotiin.